Sain tämän turhake-haasteen villiturkilta ja tuulennolta ja nappasin sen itse lisäksi vielä muutamasta muusta blogista.

Vähän aikaa pähkäilin, enkä keittiökaapeista löytänyt varsinaisesti mitään käyttämätöntä esinettä. Ehkä syystä, ettei niissä ole mitään "hienouksia tai erikoisuuksia", mutta turheke toki löytyi.

Olen tähtifani. Jaksan pimeinä talvi-iltoina tuijotella taivaalle tuntikausia. Makaan pihalla selälläni styroxin päällä lämpimästi pukeutuneena ihaillen tuikkivaa taivasta.

Talvella 1997 ihastuin komeetta Hale-Boppiin. Se jaksoi kiinnostaa niin paljon, että innostuin muutamaa vuotta myöhemmin hankkimaan tähtikaukoputken nähdäkseni taivaan tapahtumat tarkemmin.

Se on minulle varsinainen turhake, sillä en osaa käyttää sitä! Petyin hirvittävästi, kun se ei ollutkaan tuosta noin vain selvä juttu, kun suuntaa taivaalle, niin kaikki löytyy ja näkyy helposti ja suurena. 

Suuri raha meni niin sanotusti Kankkulan kaivoon. Pari kertaa perästä päinkin yritin löytää jotain määrättyä tähteä, mutta kun ei niin ei. Kaukoputkeni on maannut vintin komerossa laatikossaan jo vuosia. Nyt asensin sen telineeseensä ja ulkoilutin kuvauksen ajaksi! Esitteessä mainittiin, että lintujakin sillä voisi tarkkailla, mutta lintu ennättää aika päivää lentää tiehensä, ennen kuin saisin kaukoputken tarkentamaan sitä tai yleensä löytäisin koko lintua putken silmään!!!

Hyvin moni on jo ehtinyt kertomaan sanoin ja kuvin oman lenkkipolkunsa, siispä minäkin.

Lenkkipolkuni kulkee vaihtelevassa maastossa. Mieluiten teen aina lenkkini aivan yksin. Aiemmin ne olivat hikisiä ja vaativia, sillä kuntoa oli saatava, mutta nyt olen siirtynyt rentouttavaan keppikävelyyn tai pelkästään kävelylenkkeihin. Harvemmin enää juoksen.

Pitää ehtiä näkemään ympärillä oleva kaunis luonto ja kuulemaan sen ääniä. Tervehdin myös vastaantulijoita, niin lehmiä, kuin hevosia ja lintusiakin. Fiilisten mukaan teen pitkän lenkin tai lyhennän sitä, miltä kulloinkin tuntuu.

Näin kesällä pääsen pihasta tielle kukkaisten kehystämää polkua.

Pian poikkean tieltä joen yli ja jatkan porkkanapeltojen laitaa eteenpäin.

Tienvierustan kosteikko-ojassa kukkivat parhaillaan maariankämmekät.

Ja pikku lammen rannassa kurjenmiekat hohtivat keltaisina

Ohitan myös kyseenalaista taidetta. Jollakin on ollut vaivansa istuttaa pulloja metsään.

Kuljen jykevien puiden ja kivien ohitse.

Koukkaan kulkuni järven rantamaastoon

Kieltotaulutaidetta!

Joskus olen pulahtanut uimaankin kesken lenkkeilyn. Ei hassumpaa lainkaan.

Nousen sähkölinjan alle korkealle kalliolle, jossa saa hieman harppoa kiveltä kivelle. Joskus tämä osuus lenkistä jää tekemättä, jos masto on märkää. Kalliot ovat silloin liukkaita.

Hevoset moikkaan matkallani ja kohta olen kotona.

Tältä tieltä sireenien jälkeen vasemmalle ja siinä tuli tehtyä minun mieleni niin kuin kropankin kuntolenkki.

Siis please,  te muutkin esittelemään lenkkinne.

Metsämansikan

maku on niin kesäinen

tuoksua myöten

Kuinka monta mansikkaa

sinä pujotat heinään?

Suloista suvea kaikille!

Viikon haastenumero on NELJÄTOISTA (14)

Heinätyöt alkavat juhannukselta, mikäli säät sallivat. Jossakin päin heinää seivästetään yhä.

Aurinko, aurinko

paistaa nää päivät

jospa vain pilvistä

jäljel ois häivät

Vettä sais sataa kait

kerran tai kaksi,

ei Juhannus

muuttuisi surkeaksi

Toiveita voi aina esittää. On vain kokonaan toinen juttu, miten ne toteutuvat. Ehkä vielä enemmän toivoisin tulevilta päiviltä ja tietysti lähinnä öiltä, että hallat pysyisivät poissa. Viime yö oli kiikun kaakun. Aamulla nurmikko vetisteli hädissään kovasti. Oli kärvistellyt kylmän kanssa.

Mittarissa + 0.8, mikä tarkoittaa, että jossain kohden pihaa on ollut alle nollankin. Varauduin illalla ja peittelin villatakkien ja harsojen kanssa kukkasia.

Aamulla kuulin pihassa käen kukkuvan. Kuuntelin sitä kauan kunnes varpaita alkoi palella. Pihassa tuoksuu myös raikkaalle ja kesälle. Nyt on vuorossa tuoksuköynnöskuusama! Ajatella, vaikka Haaveilijan blogikommentteihin kirjotin, että haluaisin juuri tuon kuusaman pihalleni, niin yllätys, yllätys - minulla on se jo. Kauniisti kukkii aitan seinustalla ja tuoksuu parfyymimaisen hurmaavalle. En ole omaa kukkaani vain tunnistanut aiemmin, kun on ollut niin kitukasvuinen ja kukinta surkeaa usean vuoden aikana. Nyt olin mullannut sen tyvelle lisää multaa ja maanpeittokasveja, joista se on tykännyt ja kiittää nyt näin upeasti.

Lähdin aamupäivällä pyöräillen kauppareissulle. Harmittelin etten huomannut ottaa käsineitä. Kolea ja tuulinen sää palelsi sormia. Lämpöasteita taisi olla vain kymmenkunta. Vaikkei ilmojen puolesta niin hehkeää olekaan, niin kesää kuitenkin. Tienpenkat on kauniita. Siellä kukkii lupiinit, kurjenpolvet, hiirenvirnat, harakankukat, mäkitervakot,  ohdakkeet, kissankellot ja niittynätkelmät. Paljon vielä muitakin.

Vienosti tuulessa taipuivat kissankellojen hennot kukat. Olivat niin liikkuvaisia, etten tahtonut kuvaa saada.

Puolentoista kilometrin mittainen kauppareissu venyi kaksituntiseksi, kun takaisin polkiessa muistin näkemäni Tiekirkko-kyltin ja päätin poiketa Tiekirkkoon. Vain pieni mutka ja olin kirkon avoimen rautaportin edessä, josta johti suora hiekkatie kirkon ovelle, joka oli puolittain auki.

Kirkon eteisessä minut otti vastaan vanhan puun tuoksu. Hyvä tuoksu.  Ympärillä oli täysi hiljaisuus. Kirkkomaalta eivät kuuluneet enää ruohonleikkureidenkaan äänet.

Seisoin tovin kirkon sisäovella. Kynnykseltä oli matto alttarin reunaan asti. Päätyikkunaa vasten oli Kristus ristillä.

Luulin olevani ensin täysin yksin kirkossa. Kuitenkin tovin seisottuani  sakastista tuli nuori nainen opastamaan, mikäli mahdollisesti haluan kysyä jotakin.

Kirkko on Pyhän Olavin kirkko, rakennettu keskiajalla, 1400-luvulla. Siellä on erittäin paljon maalauksia. Kaikki holvitkin ovat maalausten peittämät. Maalaukset on ajoitettu 1470-luvulle ja ne on maalari Petrus Henriksson signeerannut.

Tottakai tutustuin myös sakastiin ja nousin portaat saarnastuoliin, sekä urkuparvelle.

Kirkkomaalla lähellä kirkkoa oli paljon vanhoja hautoja, vanhoine rautaristeineen. Kirkkomaalla kulkeminen on aina hyvin puhuttelevaa. Nytkin luin paljon tuttuja nimiä. Tuttuja siksi, että olin työsarkani aikana näitä ihmisiä hoitanut.

Kirkossa oli lämmin ja minulla oli lämmin ja hyvä olo. Kirkkomaalla kävellessäni ja hautakiviä katsellen kesäpäivän kylmyys ei enää tuntunut.

Monesti minulla on ollut mielessä pistäytyä nimenomaan Tiekirkossa ja tänään sen tein.

Sade ja tuuli

piiskaa keltaruusuja

saa ne vapinaan

Unikot se repeli

jo kokonaan alasti

Innostun niin helposti kokeilemaan kaikenlaista. Löysin Tiitsan sivuilta joku aika sitten asiaa Luonnonkukkien päivästä, joka on siis tänään. Vuoden 2009 Luonnonkukkien päivän teemalaji on ketoneilikka. Tietenkin koetin löytää pihaltani ketoneilikkaa. Tiedän, että on, mutta ei ole vielä kukassa. Kävin katsomassa naapurinkin ketoneilikoiden tilanteen. Sama juttu.

Tein sitten Luonnonkukkien päivän pihakasviretken omalla pihalla ja etsin niin paljon kuin mahdollista eri luonnonkasveja. Paljon löytyikin, mutta märkyys haittasi.

Päivä on ollut sateinen, kuitenkin sateen alla keräsin pihakuusesta sen kerkkiä liki litran. Kipinän sain Demetriuksen blogista. Hän oli puolestaan bongannut kerkkäsiirapin teko-ohjeet  Arjan askartelupajasta. Sieltä minäkin reseptin hain, mutta puolitin ainekset, kun olin vähän epäilevä tuomas.

Nyhdin siis kerkät ja keittelin reilusti parisen tuntia. Keitoksesta lähti hyvin mieto pihkan ja neulasten tuoksu. Keitoksen väri oli suorastaan ruma ennen kerkkien siivilöimistä. Sokerilisäyksen kanssa kiehuttuaan väri alkoi muuttua tosi herkulliseksi. 

Valmis siirappi on villin makuista. En osaa kunnolla kuvailla, mutta se on makeaa, siinä vivahtaa vihreä maku, neulasten maku, kirpeä maku.

Juhannuksena sitä kokeilen vaniljajätskin kaveriksi, lättyjen kera, ehkäpä grillipihveille tai hedelmäsalaattiin, mihin nyt keksinkin. Mutta ei makeaa mahan täydeltä.